Datakeskusten ja vetytalouden valkoinen valo

(Kuvassa Kotkan Sunilan lakkautettu paperitehdas)

Suomen uutena Nokiana on mainostettu jo pitkään halpaa energiaa ja sen mukanaan tuomia datakeskuksia ja vetytaloutta. Panostuksia on tehty koko 2020-luvun ajan ja nyt nuo panostukset alkavat näkyä. Hyvä, kyllä niihin on kannattanut panostaa. Mutta ovatko ne hopealuoti Suomen talouden tulevaisuudelle? Mikä on datakeskusten tai vedyntuotantolaitosten työllistävä vaikutus ja sijainti arvoketjussa ja tuotto Suomen taloudelle?

Työllisyysvaikutukset

Datakeskukset:

Rakentamisvaiheessa datakeskukset voivat työllistää satoja tai jopa tuhansia ihmisiä (rakennusalan työntekijöitä, insinöörejä, suunnittelijoita, jne.). Tämä on kuitenkin väliaikaista työtä, vaikkakin juuri tässä tilanteessa se auttaa Suomen taloutta kuopan yli.

Käyttövaiheessa työllisyysvaikutus on yleensä pieni, tyypillisesti muutamia kymmeniä henkilöitä per datakeskus. Työpaikkoja syntyy erityisesti IT-asiantuntijoille, huoltohenkilöstölle, turvallisuus- ja kiinteistöpalveluille. Jotain työtä voi syntyä myös esimerkiksi logistiikkaan liittyen.

Teollisen vedyn tuotantolaitokset:

Rakennusvaiheessa työllisyysvaikutus on myös merkittävä kuten datakeskuksissa, mutta tämäkin on väliaikaista.

Valmiina ollessaan laitokset voivat työllistää enemmän ihmisiä kuin datakeskukset, vedyn tuotannon vaatiessa jatkuvaa operointia, kunnossapitoa ja logistiikkaa. Lisäksi vetytalous voi synnyttää uusia työpaikkoja muissa arvoketjun vaiheissa, kuten vedyn varastoinnissa, kuljetuksessa ja loppukäytössä.

Arvoketjuun sijoittuminen

Datakeskukset eivät ole raaka-aine- tai alkutuotantoa, vaan ne ovat osa digitaalisen talouden infrastruktuuria. Ne ovat kuitenkin alustaa, jonka päälle kasvava ja tuottavin liiketoiminta rakennetaan. On myös muistettava, että kun datakeskusten tuottavinta liiketoimintaa on sen operointi, suurimmat tuotot menevät keskusta pyörittävän yrityksen kotimaahan, ei sen sijaintimaahan. Ne toki voivat olla myös samat.

Datakeskukset eivät kuitenkaan ole suoraan loppukäyttäjän palveluja, vaan sijoittuvat arvoketjun keskivaiheille. Datakeskukset tarjoavat palveluita yrityksille (esim. pilvipalvelut, laskentateho ja tiedon tallennus), jotka voivat käyttää niitä omien tuotteidensa ja palvelujensa tuottamiseen.

Datakeskuksista saatavat tuotot riippuvat niiden tehokkuudesta ja palveluista. Ne eivät yleensä ole suurimpia arvonkerääjiä, sillä loppukäyttäjälle palveluita tarjoavat yritykset (esim. Google, Amazon, Meta) korjaavat suurimman osan arvosta.

Vedyn tuotantolaitokset sijoittuvat arvoketjussa enemmän raaka-aine/alkutuotannon puolelle, sillä niiden tehtävänä on tuottaa vetyä, jota käytetään myöhemmin monilla eri sektoreilla, kuten teollisuudessa (teräksen valmistus), energiantuotannossa, logistiikassa ja kemianteollisuudessa.

Vetytalous voi olla hyvin tuottoisaa, mutta lopulliset arvot syntyvät pitkälti siitä, kuinka tehokkaasti vetyä hyödynnetään arvoketjun loppupäässä esimerkiksi polttokennoautoissa raskaassa liikenteessä, puhtaassa energiassa tai synteettisissä polttoaineissa. Vaikkeivät vedyntuotantolaitokset kerää ketjun suurimpia voittoja, eivätkä työllistä kovin suurta määrää ihmisiä, on niillä kuitenkin merkittävä tuottomahdollisuus, kun vetytalous lähtee lentoon.

Datakeskukset työllistävät valmiina vähemmän ihmisiä kuin vetylaitokset ja molempien merkittävin työllisyysvaikutus on pääasiassa epäsuorissa vaikutuksissa, kuten alihankinnassa, logistiikassa ja palveluissa. Kummatkaan eivät ole arvoketjunsa kirkkaimmassa kärjessä, vaikka ne ovat merkittäviä osia ketjua. Eli nyt rakentuva kehitys ei tuo Suomen talouteen ratkaisevaa muutosta. Nyt pitäisikin näiden perusinvestointien lisäksi katseen olla vahvasti tuotantoketjun yläpäässä, jottei Suomi jää pienen arvonlisän tuottajaksi.