Hiilijalanjäljen pienentäminen on liikennesuunnittelun ytimessä

Viime viikolla Helsingin Vihreitä edustava apulaispormestari Anne Sinnemäki nosti esille polttomoottorittoman liikenteen alueet Helsingissä. Hänen perässään Turun Vihreitä edustava apulaispormestari Elina Rantanen on esittänyt polttomoottorivapaita vyöhykkeitä Turun keskustaan.

Joukkoliikenteen kehittämiseen on myös panostettu kaupungeissa. Tampere, Espoo ja Vantaa ovat uusia ratikkakaupunkeja ja Turkukin suunnittelee ratikkaa. Myös pyörtätieinfraa parannetaan ainakin Helsingissä voimakkaasti.

Näitä kaikkia liikenteen toimia ei tehdä vain siksi, että joku on keksinyt idean autoilijoiden kiusaksi. Taustalla on se, että niin Suomen valtio kuin kaupungitkin ovat sitoutuneet uusiutumaan hiilineutraaleiksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Toki uudistukset vapauttavat keskustoja autoilta ja sujuvoittavat liikennettä, mutta hiilineutraaliutta ei voida saavuttaa ilman, että polttomoottoreita ja niillä liikkumista kaupungeissa vähennetään.

Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii konkreettisia tekoja niin yksilöiltä kuin yhteisöiltä. Kaupunkien rooli on keskeinen, kun tavoitteena on pienentää hiilijalanjälkeä. Tämä edellyttää muutoksia sekä infrastruktuurissa että ihmisten liikkumistottumuksissa.

Kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen edistäminen sekä polttomoottoriliikenteen rajoittaminen ovat osa kaupunkien vastuuta ilmastositoumusten saavuttamisessa. Toimenpiteet eivät ole vain hallinnollisia päätöksiä, vaan ne tähtäävät paremman tulevaisuuden rakentamiseen – lastemme ja lastenlastemme elinolosuhteiden turvaamiseen.

Muutoksen toteuttamisen viestimisessä pitäisi muuttaa kärkeä niin, että perussyy uudistuksille tulisi selkeämmin esiin. Nyt tuntuu, että liikenteen muutoksia tehdään nostamatta esille perussyytä: ilmastonmuutosta. Pelottaako denialistien reaktio vai miksi ilmastonmuutosta ei nosteta päälauseisiin muutosten perusteissa? Uskon, että se jopa helpottaisi uudistusten läpimenoa yleisessä mielipiteessä ja poliittisessa päätöksenteossa.