Miten valtio voi nostaa elinkeinoelämän jalostusastetta?

Kirjoitin taannoin blogitekstin Kasvun luomista ilman valtavia rahasäkkejä: näin edistetään luovia asiantuntija-aloja ja aineettoman pääoman syntymistä. Tekstissä keskityttiin kasvuun. Yksi keskeinen osatekijä kasvun ja tuottavuuden rakentamisessa on jalostusaste. Tässä tekstissä käyn läpi tapoja nostaa jalostusastetta Suomen kaltaisessa pienessä ja avoimessa taloudessa. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta jalostusasteen nostaminen on paljon parempi tapa nostaa kilpailukykyä ja tuottavuutta kuin työn hinnan laskeminen. On se myös vaativampaa ja vaatii pitkäjänteistä työtä. Se työ olisi aloitettava Suomessa viimeistään heti. 

Italian entisen pääministerin ja EKP:n pääjohtajana toimineen Mario Draghin Ursula van der Leyenille tekemän Euroopan kilpailukykyraportin mukaan Suomen rooli vaikuttaa lähinnä raaka-aineiden tuottajan asemaa, jossa Suomi toimisi lähinnä energia- ja akkumineraalivarastona ja energiatuottajana. Hyvä että on jokin taloudellisesti merkityksellinen rooli, mutta Suomen talouden tulevaisuuden kannalta on ratkaisevaa, että pystymme nostamaan elinkeinoelämän tuotannon jalostusastetta. Nyt olemme selvästi huonoin perinteissä vertailuryhmässämme Pohjoismaissa.

Jalostusaste kertoo, kuinka paljon lisäarvoa tuotteille ja palveluille tuotetaan – mitä korkeampi jalostusaste, sitä enemmän arvoa saadaan raaka-aineista ja peruspalveluista. Tämä on avainasemassa, kun tavoitellaan kilpailukykyä, vaurautta ja kestävää talouskasvua.

Tutkimus- ja kehitystukiin (T&K) suunnitellaan Suomessa lisäystä, mutta rahoituksen hyödyllisyydestä voi olla huolissaan. HS:ssä 20.9.24 Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski korostaa, että osa tuista valuu kohteisiin, jotka eivät edistä tuottavuutta, vaikka juuri tuottavuuden kasvu on T&K-toiminnan tavoite. Koski ehdottaa tukien kohdentamisen tehostamista ja resurssien suuntaamista tuottaviin yrityksiin, erityisesti niihin, jotka tekevät yhteistyötä toisten yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa.

Suomessa T&K-tuki on yhä vain suurelta osin kohdistettu teollisuudelle, vaikka ongelmana on yksityisten palveluiden heikko tuottavuus, erityisesti digitaalisten palveluiden osalta. Lisäksi Koski huomauttaa, että tukien alueellinen jakautuminen on hajanaista ja että tuki pitäisi kohdistaa osaajakeskittymiin.

Koski kritisoi myös verovähennyksiä, joita suuret yritykset voivat hyödyntää kasvattamatta T&K-panostuksiaan. Hän ehdottaa niiden suuntaamista pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla veroedut kannustavat enemmän investointeihin.

Business Finlandin tulisi arvioida paremmin yritysten innovaatiokyvykkyyttä ja varmistaa, ettei tukea anneta heikosti tuottaville vanhoille yrityksille. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtava tutkija Elias Einiö huomauttaa samassa HS:n artikkelissa, että tukien kohdentamisen vaikutuksia pitäisi tutkia enemmän, jotta voitaisiin varmistaa, että ne hyödyttävät yhteiskuntaa laajemmin ja tuottavat aitoja innovaatioita. Ongelmana on se, että tukivaatimuksissa haetaan näyttöä aiemmista onnistuneista tuenkäyttöreferensseistä. Riskien kaihtaminen johtaa siihen, ettei talous uusiudu eikä kasvua synny. 

Mutta mitä valtio voi tehdä käytännössä, jotta yritykset tuottaisivat korkeamman jalostusasteen tuotteita ja palveluita? Ensinnäkin toimialakirjon pitäisi olla laaja. Pelkkä tuotanto- ja teknologiapainotteinen ajattelu on vanhaa maailmaa. Kasvu ja korkein jalostusaste tapahtuu nykyisin verkon palveluissa ja korkean osaamisen asiantuntijatyössä. Pelit, visuaalinen tuotanto, musiikki, sisällöntuotanto, suunnittelu, muotoilu, muoti, arkkitehtuuri ja elämykset ovat verkon kautta luoneet miljardimarkkinoita, joilla muut Pohjoismaat liikkuvat jo luovasti ja tuottavasti, mutta Suomi keskittyy koneisiin & laitteisiin, ohjelmistoihin ja selluun. 
Palveluinnovaatiot voivat perustua verkkopalvelujen kehittämiseen tai edistyneitten teknologisten työkalujen käyttöön, mutta ne voivat olla myös ajan kanssa luotua laadullista ylivertaisuutta. Esimerkiksi suunnittelualalla arkkitehtuurista laivasuunnitteluun on suomalaisilla osaamista, jonka jalostamista vientiin tulee edistää. Arkkitehtuuriviennissä voidaan oppia jo pidemmälle kansainvälistyneestä laivasuunnittelun toiminnasta kansainvälisillä markkinoilla, vaikka alat ovat erilaisia. 
Yksi tehokkaimmista keinoista nostaa jalostusastetta on panostaa koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. Korkeasti koulutettu ja osaava työvoima on perusta innovaatioille ja korkean teknologian tuotteille. Valtio voi tukea tätä investoimalla tekniseen ja ammatilliseen koulutukseen sekä tarjoamalla mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen. Suomi oli vielä 1990-luvulla maailman koulutetuimpia kansoja, mutta nykyään olemme OECD-maiden keskikastia. Suomi ei siis ole enää erityisen korkean koulutustason maa.

Mahdollisuus hyödyntää kansainvälistä osaavaa työvoimaa auttaa yrityksiä kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan entistä arvokkaammiksi. Samalla myös kansalaisten mahdollisuudet siirtyä korkeamman jalostusasteen aloille kasvavat. Kansainvälisillä osaajilla on myös aina mukanaan uusia näkökulmia toimialaansa, jolloin ala kehittyy pelkkää Suomea kansainvälisemmäksi myös muiden osaamisen osalta. Ja heillä on myös myyntiin tarvittavia kontakteja, jotka ovat kultaa kalliimpia. 

Innovaatioiden syntyminen vaatii koulutuksen lisäämisen ja osaajavetovoiman lisäksi resursseja tutkimukseen ja kehitykseen. Valtio voi auttaa yrityksiä T&K-toiminnassa tarjoamalla verokannustimia, suoria tukia tai rahoitusta tutkimus- ja kehityshankkeisiin. Yhteistyö yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa on myös tärkeä osa innovaatiotoiminnan edistämistä. Perustutkimuksen roolia ei kuitenkaan pidä heikentää. 

Tärkeimpien toimialojen "vierustojen" tunnistaminen edistää korkean jalostusasteen tuotantoa. Kasvun tunnistaminen esimerkiksi bioteknologian, puhtaiden teknologioiden ja metsän biodiversiteetista löytyvien materiaalien jalostamisen alueelta synnyttää yrityksiä, joilla on Suomen luonnon tuoma mahdollisuus tuottaa uusia materiaaleja ja tuotteita. Nämä ovat aloja, joissa jalostusaste on korkea ja joissa Suomi voi saavuttaa kilpailuetua hyödyntämällä osin olemassa olevaa osaamista, osin uusinta tutkimustietoa. Klusterit ja teolliset yhteistyöverkostot ovat toinen tapa tukea korkean jalostusasteen kehittymistä. Kun yritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset tekevät yhteistyötä, syntyy innovaatioita ja mahdollisuuksia uusille korkean arvon tuotteille.

Kauppapolitiikka on avainasemassa, kun puhutaan korkean jalostusasteen tuotteiden viennistä. Valtio voi osaavalla elinkeinopolitiikalla avata ovia helpottamaan korkean teknologian tuotteiden vientiä ja edistää teknologian siirtoa Suomeen. Tämä edellyttää uskottavaa elinkeinopolitiikan johtoa ja sen on kyettävä toimimaan modernisti ja yhteistyössä Suomen verrokkiryhmän valtioiden, kuten Pohjoismaat, Saksa, Alankomaat, Itävalta, Svetsi ja Viro, kanssa. Nämä ovat paitsi maailman johtavia talousmaita, myös liberaaleja demokratioita, joiden kanssa työskentely edellyttää myös Suomen ulkomaankauppapolitiikalta kykyä toimia liberaalin demokratian arvojen mukaisesti. 

Nykyisin yhä suurempi osa elinkeinoelämästä keskittyy ympäristöratkaisuihin ja kiertotalouteen. Valtio voi edistää korkean jalostusasteen tuotantoa olemalla edelläkävijä vihreän teknologian ja kiertotalousratkaisujen käyttöönotossa. Esimerkiksi energiasektorilla tai materiaalitehokkuudessa korkean jalostusasteen tuotteet voivat tarjota merkittäviä mahdollisuuksia. Maineen merkitys on vihreän siirtymän edelläkävijämaalle tärkeää. Nuiva ympäristöpolitiikka ja vastuuton toiminta vaikkapa hakkuualueilla eivät tue tämän sektorin menestystä. Aikoinaan Nokian nousun taustalla oli matkapuhelinverkon luominen Suomeen ja Pohjoismaihin. Syntyi edelläkävijäalue, jossa syntyi tuotteita ja palveluita, joita sitten myytiin koko maailmaan. Myös vihreässä siirtymässä olisi mahdoillista olla edelläkävijä ja luoda siten osaamista, jota voi monistaa maailmalle. Nykyinen ilmasto- ja biodiversiteettipolitiikka ei kuitenkaan kannusta tähän.

Elinkeinoelämän jalostusasteen nostaminen on monimutkainen, mutta erittäin tärkeä tavoite. Valtion rooli tässä prosessissa on merkittävä – se voi luoda yrityksille otolliset olosuhteet kehittyä, innovoida ja kasvaa. Koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen panostaminen, verokannustimet, infrastruktuuri ja kansainvälisten investointien houkuttelu ovat kaikki keinoja, joilla voidaan nostaa Suomen elinkeinoelämän jalostusastetta ja rakentaa kestävämpää talouskasvua tulevaisuudessa.