Uskonnon harjoittaminen kouluissa ja kulttuurinen vapaus

Kouluilla on perinteisesti ollut tärkeä rooli kulttuuriperinteen ja arvojen välittäjinä. Vaikka yhteiskunta on moniarvoistunut ja uskonnolliset taustat vaihtelevat nykyisin eri uskontojen ja uskonnottumuuden lisääntymisen myötä, koulujen tilaisuuksissa nähdään usein uskonnollisia elementtejä. Melko usein on ollut epäselvyyttä, miten koulujen tulisi suhtautua uskonnon harjoittamiseen ja siihen liittyvään kulttuuriin - ja miten tämä voidaan tehdä niin, että uskonnonvapaus ja kulttuuriperinteen vaaliminen säilyvät tasapainossa? Suomalaisessa ja länsimaisessa kultturihistoriassa uskonnolla on hyvin keskeinen rooli varsinkin vanhemmassa kultturissa. 

Uskonnon harjoittaminen kouluympäristössä tarkoittaa selkeästi uskonnollisia tapahtumia – esimerkiksi koulukirkkoja ja rukoushetkiä. Näihin osallistuminen ei saa olla pakollista, mikä on tärkeää uskonnonvapauden ja tasa-arvon näkökulmasta. Tämä periaate suojaa lapsia ja perheitä, jotka eivät kuulu kyseiseen uskontokuntaan, eivätkä välttämättä jaa samoja arvoja. Uskonnonvapaus tarkoittaa oikeutta uskoa tai olla uskomatta. Siksi koulujen on varmistettava, että uskonnolliset tilaisuudet eivät ole sitovia kaikille oppilaille.

Vaikka uskonnollisten tilaisuuksien pakollisuutta tulee välttää, ei tämä tarkoita, että koulun arjesta pitäisi poistaa kaikki viittaukset uskontoaiheiseen kulttuuriin. Esimerkiksi äskettäin kouhua herättäneen Händelin Messias-oratorion esittäminen, joululaulu Varpunen jouluaamuna ja perinteiset suomalaiset virret edustavat laajempaa kulttuuriperinnettä. Niissä on toki uskonnollinen ulottuvuus, mutta niiden arvo on selkeästi kulttuurinen – ne ovat osa yhteistä taide- ja musiikkiperinnettämme. Monille nämä teokset voivat edustaa jouluperinnettä tai kaunista musiikkia, jonka kautta käsitellään inhimillisiä teemoja. Itselleni ei järin uskonnollisena henkilönä ne tuovat muistoja musikkiluokkien kirkkokonsertaista, joiden tunnelma on vieläkin lämmin ja turvallinen. Voi toki olla, että kovilla kirkonpenkeillä oma mieli ei ollut nuorena järin harras. Tunnelma lämmittää silti mieltä yhä. 

Kulttuuristen ja uskonnollisten kulttuuriteosten kohtaaminen kouluissa ei tarkoita uskonnon harjoittamista. Kulttuurisen vapauden vaaliminen mahdollistaa sen, että voimme arvostaa teoksia, jotka liittyvät historiallisiin ja hengellisiin aiheisiin, vaikka niiden historia ja sanoma eivät vastaisikaan omaa vakaumusta. Tilaisuudet täytyy kuitenkin pitää avoimina ja korostaa sekä oppilaille että huoltajille, ettei osallistuminen ole pakollista eikä sidoksissa uskontoon tai vakaumukseen. Tilalle on tarjottava muuta ohjelmaa. 

Koulujen, oppilaiden ja huoltajien ohjeistus koulujen tapahtumista ja esitettävästä kulttuurista pitää olla selkeää. Nyt koulut ovat joutuneet tekemään päätöksiä tapahtumiin liittyen ilmeisesti riittämätömän informaation perusteella. Myös vanhemmille on tehtävä selkeäksi, millaiset tapahtumat ja kulttuuriteokset kuuluvat yleisen kulttuurin ja mitkä uskonnon harjoittamisen piiriin. Ja ne vaihtoehtoiset tapahtumat uskonnon harjoittamiseksi katsottavien tilaisuuksien osalta on järjestettävä ja niihin on ohjattava oppilaat, joille kyseinen uskonnollinen tilaisuus ei kuulu. 

Uskonnon harjoittaminen ja kulttuuriperinteen ylläpitämisen pitää kulkea rinnakkain ja koulujen tilaisuuksissa on huomioitava kaikkien oikeus vakaumukseen. Koulujen ei pidä velvoittaa oppilaita osallistumaan uskonnollisiin tilaisuuksiin, mutta kulttuurillisia elementtejä, jotka liittyvät uskonnolliseen perinteeseen, voidaan käyttää taiteen ja historian opetuksessa. Tällainen lähestymistapa kunnioittaa moniarvoisuutta, mutta vaalii samalla kulttuuriperintöämme tavalla, josta kaikki voivat nauttia.