Yhdysvallat ja Venäjä ryöstävät Ukrainaa

Suurvallat ovat moneen kertaan yhdessä tai erikseen hyödyntäneet pienempien maiden luonnonvaroja uhkailun, väkivallan tai poliittisen manipuloinnin avulla. Vaikka suurvaltojen tavoitteet ja keinot muuttuvat ajan myötä, perusasetelma säilyy: heikommat maat joutuvat usein resurssipelin pelinappuloiksi eikä moraalista puolta mietitä. Vaikka kansainvälisessä politiikassa on puhuttu sopimuksiin perustuvasta kansainvälisestä järjestelmästä, on Venäjän toiminta rajanaapureitaan, erityisesti Ukrainaa kohtaan, sekä Donld Trumpin toinen kausi presidenttinä palauttanut nopeasti maailmaan vahvemman oikeuden. Tässä muutamia esimerkkejä historiasta suurvaltojen hyväksikäytöstä ja verrataan niitä nykyhetkeen, erityisesti Venäjän ja Yhdysvaltojen rooliin Ukrainassa.

Iranin öljykriisi (1953) – Yhdysvallat ja Britannia

1950-luvulla Iranin pääministeri Mohammad Mossadegh kansallisti maan öljyvarat, mikä uhkasi brittiläisen BP:n ja muiden länsimaisten öljy-yhtiöiden etuja. Tämän seurauksena Yhdysvallat ja Britannia järjestivät vallankaappauksen, joka syrjäytti Mossadeghin ja palautti länsimielisen šaahin valtaan. Tuloksena Iranin öljyntuotanto jaettiin uudelleen länsimaisten yhtiöiden kesken.

Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan (1939)

Toisen maailmansodan alussa Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan keskenään Molotov–Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti. Tämä oli klassinen esimerkki siitä, miten suurvallat voivat yhdessä murskata pienemmän valtion ja jakaa sen resurssit keskenään. Vaikka Puola ei ollut luonnonvaroiltaan erityisen rikas, sen maatalous ja teollisuus valjastettiin hyökkääjien tarpeisiin.

Kongon luonnonvarat ja länsimaiden vaikutusvalta

Afrikan siirtomaahistoria on täynnä esimerkkejä luonnonvarojen hyväksikäytöstä. Kongossa belgialaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset yritykset ovat hyödyntäneet maan koboltti- ja kuparivarantoja vuosikymmenten ajan. 1960-luvulla länsimaat tukivat Patrice Lumumban syrjäyttämistä, minkä jälkeen Mobutu Sese Seko nousi valtaan ja suosi länsimaisia yhtiöitä.

Venäjä, USA ja Ukraina – Same, same but different

Ukrainan sodassa suurvallat ovat jälleen keskiössä, mutta asetelma on monimutkaisempi. Venäjä on suoraan hyökännyt Ukrainaan ja pyrkii hallitsemaan maan alueita ja resursseja, kuten viljantuotantoa ja energiainfrastruktuuria. Toisaalta Yhdysvallat on tukenut Ukrainaa aseilla ja rahalla, mutta Trumpin hallinnon vaatima mineraalisopimus ja kiristäminen esimerkiksi Starlinkin käytöllä ovat tuoneet Yhdysvaltojen toimintaan rikollisen sävyn. Yhdysvallat käyttää nyt rauhanneuvotteluita välineenä päästä kiinni Ukrainan luonnonvaroihin Ukrainalle hyvin epäedullisin ehdoin.

Yhdysvalloilla on myös ollut omat intressinsä sodan pitkittymisen suhteen, esimerkiksi heikentääkseen Venäjän asemaa globaalisti ja vahvistaakseen omaa asevarusteluteollisuuttaan. Poliittisena tavoitteena Venäjän heikentäminen on hyvin perusteltua vakauden ja turvallisuuden kannalta ja on myös muistettava, että Venäjä on brutaalisti hyökkännyt osapuoli. Sen on oikeutettua joutua korvaamaan aiheuttamaansa tuhoa ja kärsimystä. Ukrainan, joka on aggression uhri, kiristäminen ja ryöstäminen on anteeksiantamatonta ja moraaliltaan sopimatonta kansainväliseen politiikkaan.

Mielenkiintoinen ja usein unohdettu fakta on, että yhteenlaskettuna EU-maat ovat tukeneet Ukrainaa enemmän kuin Yhdysvallat. Tämä käy ilmi taloudellisista ja sotilaallisista avustuspaketeista, joissa EU:n panos on ollut merkittävä. Tämä asettaa kyseenalaiseksi väitteen, että Yhdysvallat olisi Ukrainan tärkein tukija – Eurooppa kantaa itse asiassa suurimman taakan. Euroopan pitäisikin korostaa, että kansainvälisen tuen Ukrainalle tulee olla pyyteetöntä ja korvaukset on otettava Venäjältä, ei Ukrainalta. Sen tulee myös korostaa, ettei Usa ole Eurooppaa oikeutetumpi mihinkään korvauksiin tässä sodassa, vaan korvausten tulisi mennä ensisijaisesti Ukrainan jälleenrakentamiseen.

Suurvallat ovat aina toimineet omien etujensa mukaisesti, ja pienemmät maat joutuvat kärsimään seurauksista. Olipa kyseessä Iranin öljy, Kongon koboltti tai Ukrainan strateginen asema, historia osoittaa, että resurssit ja valta ovat aina sodan ja politiikan ytimessä. Emme näemmä opi historiasta mitään, vaan samat kaavat toistuvat yhä uudelleen. Aina löytyy uusia Stalineita, Hitlereitä, Putineita ja Trumpeja ryöstämään pienempiä ja jakamaan maailmaa etupiireihinsä.