Politiikka ja maailma

Markkinatalous ja kestävä kehitys nähdään usein ristiriitaisina tavoitteina, mutta oikein ohjattuna markkinatalous toimii kestävyyden moottorina. Markkinatalouden välineet voivat edistää ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, ympäristövastuuta ja kansainvälistä yhteistyötä, kunhan ohjausmekanismit suunnitellaan oikein.

Eilinen Yhdysvaltain johdon purkaus jää historiaan kansainvälisen politiikan surkeimpina rimanalituksina. Se myös osoitti, ettei Trumpin hallinnolle ihmisillä ja kansoilla ole merkitystä. Vapaus on tarkoitettu vain oligarkeille, olivat he mistä tahansa. Gaza-video Trumpin kultaisine patsaineen kertoo tästä ajatusmaailmasta kaiken. Valtiollisissa...

Suurvallat ovat moneen kertaan yhdessä tai erikseen hyödyntäneet pienempien maiden luonnonvaroja uhkailun, väkivallan tai poliittisen manipuloinnin avulla. Vaikka suurvaltojen tavoitteet ja keinot muuttuvat ajan myötä, perusasetelma säilyy: heikommat maat joutuvat usein resurssipelin pelinappuloiksi eikä moraalista puolta mietitä. Vaikka...

Demokratia ei ole itsestäänselvyys. Se ei toimi pelkästään vaalien ja kansan tahdon varassa, vaan sen kulmakiviä ovat oikeusvaltion periaatteet, vahva hallinto ja riippumaton oikeuslaitos. Yksi keskeisimmistä syistä niiden olemassaololle on demokratian ja kansalaisten suojaaminen itsevaltaisilta pyrkimyksiltä ja yhteiskunnan vakauden vahvistaminen....

Yhdysvaltain presidentin Donlad Trumpin politiikan toimia tarkastellessa voi olla vaikea hahmottaa, miltä maailman konfliktit ja valtapelit tuntuvat niiden kohteina olevista ihmisistä. Oli kysymyksessä ns. hullun miehen peli tai ei, kohteena olevien maailma järkkyy pysyvästi tai väliaikaisesti. Millaisia tunteita meissä herättäisi, jos Suome...

(Kuvassa Kotkan Sunilan lakkautettu paperitehdas)

Suomen uutena Nokiana on mainostettu jo pitkään halpaa energiaa ja sen mukanaan tuomia datakeskuksia ja vetytaloutta. Panostuksia on tehty koko 2020-luvun ajan ja nyt nuo panostukset alkavat näkyä. Hyvä, kyllä niihin on kannattanut panostaa. Mutta ovatko ne hopealuoti Suomen talouden tulevaisuudelle?...

Yhdysvaltain presidentinvaalit nostivat jälleen kierroksia maailman murroksen ajassa. Poliittiset myllerrykset, talouden ailahtelut ja globaalit kriisit haastavat yhteiskuntien rakenteita ja arvoja. On helppoa unohtaa, miksi demokratia, tasa-arvo ja avoin yhteiskunta ovat niin tärkeitä, kun muualla maailmassa nähdään kehitystä, joka uhkaa näitä...

Talouskeskustelu on saanut uutta virtaa Argentiinan presidentti Javier Milein radikaalista libertaarisesta politiikasta. Hänen tavoitteensa, kuten julkisen sektorin karsiminen, verojen alentaminen ja peson mahdollinen korvaaminen dollarilla, ovat herättäneet haluja Pohjoismaiden hyvinvointivaltioiden muokkaamisesta libertaariseen suuntaan ainakin...

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry ja Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL pitivät yhteistä syysseminaaria 29.11. aiheena monimuotoisuus suunnittelu- ja konsultointialalla. SKOL on syksy aikana tehnyt DEI-strategian, joka julkaistiin tilaisuudessa. Tilaisuuden hyvien esitysten jälkeen on helppo nähdä, että monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden...

Suomalaisia pidetään mentaliteetiltaan insinöörikansana. Tämä näkyy varmaankin ratkaisukeskeisyytenä ja mikrotaloustasolla suomalaisille taitaa olla helpompi ymmärtää tuotteita kuin palveluita. Ihmiskuva on varmaankin hyvin käytännönläheinen ja teknologiakeskeinen.